Syksyn avaus 2015

Syksy on täten virallisesti lähtenyt käyntiin! Vaaran Vaeltajien syksyn avaus järjestettiin Leppävaaran kirkolla ja sen ulkopihalla 24.elokuuta. Paikalla oli uskomattoman paljon väkeä ja puuhaakin oli riittämiin. Lapset ja heidän vanhempansa pääsivät kiertelemään rasteja, kuulemaan faktoja lippukunnastamme ja kahvittelemaan.

Nyt on hyvä aloittaa tuleva partiokausi!

WA!

Suurin osa Vavalaisista vietti elokuun alkunsa Kepeli -kesäleirillä, mutta muutama suuntasi katseensa Japaniin: Maailman 23. Jamboreelle. Matkaan lähtivät Marika, Jenni ja Ella. Blogiteksti, jonka aiot pian lukea on Jennin kirjoittama.

Otsikosta löydät vuoden 2015 Japanin Jamboreen moton. Jos minun pitäisi tiivistää koko huikea kolmen viikon reissu yhteen sanaan, olisi se varmasti WA. Englanniksi se olisi ”a spirit of unity” ja suomeksi ”yhteishenki”, mutta japaniksi se on paljon muuta. Sitä on vaikea kuvailla, mutta kaikki Jamboreella olleet varmasti tietävät, mitä tarkoitan.

Matkamme kohti Jamboree leiriä ei suinkaan alkanut Helsinki-Vantaan lentokentältä, kuten voisi varmasti luulla. Meillä oli nimittäin ollut Reippailija-Hemulit -leirilippukuntamme kanssa ennen itse leiriä jo kolme yön yli kestävää tapaamista, joissa olimme tutustuneet toisiimme ja jutelleet kaikesta leiriin liittyvästä.

Kyseisellä Helsinki-Vantaalla suurin osa meistä kuitenkin tapasi tuona jännittävänä heinäkuun päivänä. Sieltä nimittäin alkoi varsinainen seikkailu, johon olimme koko vuoden valmistautuneet ja jota olimme innolla, jännityksellä ja jotkut ehkä myös hieman kauhulla odottaneet. Ja kauhulla tarkoitan nyt sellaisia kauheuksia, kuten ”Miten selviän kolme viikkoa ilman kunnollista nettiyhteyttä?” tai ”Pitääkö leirihattua oikeasti käyttää koko ajan?” Vähän reilu yhdeksän tunnin lentomatka sujui oikein hyvin, ei siinä tainnut oikein kukaan malttaa nukkua, vaikkei edellisyönäkään varmaan mitenkään erityisen hyvin ollut tullut nukuttua (ja ihan ymmärrettäväähän se on, kun ottaa huomioon lentokoneen huikean leffavalikoiman sekä ilmaiset jätskitarjoilut!).

Heti koneesta ulos päästyämme, se iski päällemme aivan äkkiarvaamatta. Kuumuus. Ja kosteus. Vaikka Tokio oli vasta heräilemässä uuteen aamuun, oli lämpötila jo reilusti kolmenkympin paremmalla puolella. Ja sitä se olikin seuraavat kolme viikkoa; armotonta kuumuutta, joskus jopa yli +50 astetta! No, jätimmepähän ainakin enemmän tilaa ulkomaalaisille leirisaunassa.

Ensimmäisen viikon kiertelimme oheismatkalla ympäri Japania. Näimme öisen Tokion kirkkaine väriloistoineen, Fuji-vuoren aivan lähietäisyydeltä sekä hienoja temppeleitä, koimme musiikkia soittavat vessanpöntöt ja puhuvat pankkiautomaatit, perinteisen japanilaisen Onsen -kylpylän ja japanilaisten ystävällisyyden, sekä söimme mitä kummallisimpia ruokia monenmoisista kaloista paistettuun teehen ja karvattomista, keltaisista kiiweistä vaaleanpunaisiin kumisiin juttuihin, joista kellään ei ollut oikein tietoa, että mitä ne oikein ovat.

Oheismatka oli aivan mahtava, mutta sen loppupuolella kaikilla alkoi jo pyöriä mielessä tuleva leiri. Viimein tiistaina 28.7. matkustimmekin luotijunalla (missä oli muuten aivan mahtava meininki eri maiden partiolaisten kesken!) ja bussilla leiripaikalle. Siellä tapasimme loputkin leirilippukuntalaisemme, siis ne, jotka eivät olleet osallistuneet oheismatkalle.

Heti ensimmäisestä päivästä lähtien pystyi aistimaan Jamboreen erityisen tunnelman. Periaatteessa Jamboree leirillä oli paljon samoja piirteitä kuin Suomalaisessa suurleirissä: oli alaleirit ja savut, nukuttiin teltoissa ja käytiin ohjelmalaaksoissa. Mutta toisaalta Jamboree oli silti hyvin erilainen. Kaikkein eniten siihen vaikutti se, että ihmisiä oli niiin paljon (n. 34 000) niiin monesta eri maasta(n. 150)! Eikä siinä vielä mitään, mutta se, miten kaikki tervehtivät vastaantulijoita, juttelivat aivan luonnollisesti toisilleen sekä swoppailivat merkkejä sulassa sovussa oli jotain aivan huikeaa! Ja mikä parasta, englanninkielentaidollasi ei ollut mitään väliä, sillä hyvin usein sen toisenkaan osapuolen äidinkieli ei ollut englanti. Olen varma, että tutustuin Jamboreen aikana moninkertaisesti enemmän uusiin ihmisiin, kuin olisin tutustunut partioleirillä Suomessa, ja se oli mielestäni aivan mahtavaa! Kunpa samanlainen spontaani ja ennakkoluuloton kulttuuri rantautuisi joskus Suomeenkin, edes partioleireille.

Myös ohjelmat olivat hyvin erilaisia. Oli leirissä järjestettäviä laaksoja, mutta teimme myös retkiä leirin ulkopuolelle, mm. Hiroshimaan, paikalliselle ala-asteelle sekä valtavaan tippukiviluolaan.

Ruoat teimme itse meille annetuista aineksista. Viereisessä savussa oli japanilaisia, ja oli hauska vertailla, kuinka erilaisia aterioita saimme samoista raaka-aineista. Pääosin ruoat olivat onneksi aika kansainvälisiä, niin että koko leirin ajan ei tarvinnut popsia pelkkää riisiä ja miso-keittoa.

Koko leirin yhteiset tapahtumat, kuten avajaiset, keskijäiset, päättäjäiset sekä Food Festival –päivä olivat myös unohtumattomia kokemuksia. Niin paljon samanhenkisiä ihmisiä samaan aikaan ja samassa paikassa. Jotain vain niin käsittämättömän upeaa!

Leirin päättyessä fiilikset olivat hyvin haikeat. Niin paljon oli koettu ja nähty ja niin paljon uusia ystäviä ja elämyksiä saatu. En varmasti paljoa valehtele, jos väitän, että Jamboree oli elämäni parhaimpia kokemuksia. Nyt ei voi muuta kun odotella seuraavaa Jamboree leiriä Pohjois-Amerikassa neljän vuoden päästä.

Baltian Jamboree 2015

Saana, Liina ja Viola ovat osoittaneet todellista oma-aloitteisuutta ja kokemushalukkuutta -- he ovat osoittaneet, ettei ole pakko liikkua lippukunnan pillin mukana vaan omia juttuja saa keksiä ja toteuttaa. Tytöt viettivät 13.-19.7 välisen ajan Virossa, Baltian Jamboreella. 

Kaikki lähti ideasta joku vuosi sitten. Keksittiin jostain partion sivuilta, että hei olisipas kiva lähteä leirille Viroon. Joka neljäs vuosi pidettävä Baltian Jamboree järjestetään vuorovuosin Latviassa, Liettuassa ja Virossa, mutta mukaan saavat tulla kaikki suomalaisesta hongkongilaiseen. Meitä oli kolme ystävää lähdössä valloittamaan Eurooppaa.

Kun lähtöpäivän aamu koitti maanantaina, ei osannut ajatella lähtevänsä samana iltana meren yli toiseen maahan partioleirille. Oikeastaan en missään vaiheessa sisäistänyt koko hommaa enkä varmaan sisäistä vieläkään.

Laivasatamassa odotti reilut 50 partiolaista ympäri Suomea. Vaaran Vaeltajista meitä lähti vain kolme tyttöä ja yhteinen leiri toiselta puolelta Suomea tulevien kanssa tuntui jo aika eksoottiselta. Laivamatkasta jäi mieleen partiolaisille nimikoitu privaatti Buffet, jossa syödessämme saimme ensimmäiset ystävät maistellessamme maukkaita kakkuja.

Tallinnassa yövyimme yhden yön ehkä hieman epämääräisellä kadulla sijaitsevassa hostellissa. Yö sujui ihan hyvin lukuun ottamatta jatkuvaa huutoa ja rääkynää kadulta, mutta herätessämme tiistai-aamuna, oli odotus leiristä niin suuri, ettei vähän katkonaisiksi jääneet yöunet haitanneet. Perus partioyö. Matka jatkui Tallinnasta bussilla Keski-Virossa sijaitsevaan Tagametsaan. Matkalla pysähdyimme syömään Paide nimisessä kaupungissa ja saimme kahden tunnin ajan kierrellä vapaasti katsomassa muun muassa museoksi tehtyä vanhaa rauniolinnaketta, josta jäljelle oli jäänyt vain korkea torni. Tornissa oli aikakausia kuvastavia eri kerroksia, noitarovio ja liikkuvat hevosvaunut. Ruokakaupoista kaikki haalivat mukaansa 70snt limsat ja 50snt jäätelöt.

Itse leiriä on lähes mahdotonta kuvailla. Paikalle saavuttuamme tiistai-iltapäivänä tuntui hyvin epätodelliselta todella olla siellä vihdoinkin ja näin jälkikäteen tuntuu niin hassulta muistella sitä hetkeä, kun näimme kaikki paikat ensimmäistä kertaa. Alaleirejä oli kuusi, joihin meidät suomalaiset jaettiin pieninä ryhminä. ”Taara group is coming to camp.”

 Joka päivä vaelsimme alaleireistä ohjelma-aukiolle kuultuamme kaiuttimista leirilaulun kutsun, jota myös turkkilaiseksi rukoushuudoksi kutsuttiin. Ohjelma-aukiolla tanssimme päivittäin ja monta kertaa päivässä baltialaisia piiri-, pari- sekä piiriparitansseja. Päätimme palauttaa kansantanssiperinteen takaisin myös Suomeen.

Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina meillä oli erilaisia ohjelmalaaksoja. Keskiviikkona pääsimme koettelemaan aivojamme Mind Games ohjelmalaaksossa, torstaina mutapainimme ja meloimme Nature ohjelmalaaksossa ja perjantaina pääsimme kohottamaan ryhmähenkeä ja kuntoa Sports ohjelmalaaksossa. Joka päivä ryhmät ohjelmalaaksoja varten jaettiin uudelleen oman alaleirimme Taaran kesken, joten pääsimme tutustumaan moniin uusiin ihmisiin.

Perjantai-aamuna herätysmusiikin koko leirille valitsimme me VaValaiset ja kaiuttimista kajahti Hard Rock Hallelujah ja Pämppää. Ulkomaalaisten hämmennys oli suuri.

Kielimuuri oli ehkä suurin haaste koko leirillä (heti jääkylmien suihkujen jälkeen), mutta senkin ylitettyämme mikään ei estänyt rakentamasta ystävyyttä yli rajojen. Rupesimme puhumaan meidän suomalaistenkin kesken vain englantia, sillä jatkuva kielen vaihtaminen ei jossain vaiheessa enää toiminut. Hauskinta eri kieliä osaavien kanssa oli opetella ja opettaa satunnaisia sanoja muunmaalaisille. Latvialaisten lempisanoiksi muodostuivat nopeasti ”Tulitikkuja” ja ”Haluaisin kaksi lehmää.” Eräänä aamuna aamupalapöydässä opetimme yhdelle miehelle kuinka sanoa ”Minä olen metsäläinen” ja erottaa sanat tulli, tuli, tilli, tili, tylli, talli ja tali toisistaan. Osa virolaisista osasi liiankin hyvin suomea.

Viimeisenä kokonaisena päivänä lauantaina pidimme suuret markkinat. Jokainen halukas sai pistää pystyyn kojun ja antaa leikkirahoja vastaan vaikka kasvomaalauksia tai selfieitä. Markkinoiden suurin vetonaula oli vaijeriliuku mäeltä jokeen, jota emme kuitenkaan ehtineet käydä kokeilemassa itse. Me kolme tyttöä puolestamme pistimme pystyyn niskahierontakojun, mutta harmiksemme saimme vain kaksi asiakasta. Samaan aikaan markkinoiden kanssa järjestettiin juoksukilpailut, joihin kaikki halukkaat saivat osallistua. Matka yli 16-vuotiaille oli 3,5 km ja sitä nuoremmille n. 1km. Lauantain kohokohta oli kuitenkin disko sateessa, joka jatkui aamuyhteen asti. Yllätyksenä meille suomalaisille kuitenkin tuli se, etteivät baltialaiset tehneet ollenkaan sissareita (pieniä hauskoja kepposia viimeisenä yönä, traditio) eivätkä jääneet edes viettämään viimeistä yötä leirinuotiolle. Niinpä mekin hyvin väsyneinä raahauduimme telttaan ja nukahdimme heti.

Viimeisen päivän koittaessa taisi olla itkussa pidättelemistä. Halasimme varmasti ainakin tunnin ajan uusia ystäviämme ja otimme kuvia ja vielä vähän lisää kuvia. Palasimme vielä kerran hyvästelemään uusia kavereitamme ainakin viidesti ja viimeisen kerran lähdettyämme taisi oikeastikin kyynel vierähtää poskelle bussissa. Onneksi matkamme jatkuu jo ensi tammikuussa Latviaan tapaamaan ystäviämme Baltais Vilks –talvileirin merkeissä ja neljän vuoden päästä jälleen Baltian Jamboreen merkeissä Latviassa.

Ja aivan lopuksi meitä oli kolmesataa ystävää ja 30 uutta Facebook-ystäväpyyntöä.

Hampparit metsässä

Mitä tapahtuikaan Hamppareiden kämppäretkellä viime viikonloppuna? Nyt voit kurkistaa hieman kämppäretken tunnelmiin tämän mahtavan videon muodossa!

KITT - Jousiammuntaa

Koko ikäkauden tarpojatapahtuma suuntasi tänä keväänä kohti Tapiolaa, jossa tarpojat pääsivät testailemaan jousiammuntaa. Mukana oli yli 20 tarpojaa ja pari johtajaakin oli mukaan eksynyt. 

Vaikkakaan kauhean moni ei ainakaan aktiivisesti käy jousiampussa niin täysin uusi tuttavuus ei tämä laji monelle ollutkaan -- olivathan he päässeet jo Väiskillä hieman tätä testailemaan. Homma sujuikin kuin tanssi ja johtajien tiedon mukaan kaikki osuivat ainakin jotenkuten maalitauluun!

KITT oli tämmöinen tällä kertaa, millaista menoa onkaan luvassa sitten syksyllä?

¨

Puolukoiden selviytymisretki Nuuksiossa

Puolukoiden Selviytyjät teemainen kämppäretki järjestettiin Nuuksiossa 20 - 22.3. Retkellä Puolukat pääsivät kisailemaan toisiaan vastaan (Toppatakit VS. Paprikat) leikkimielisissä ja hauskoissa koetuksissa kuten: suklaapatukka-, tyynypukkitaistelu-, hännänryöstö- ja sanomalehti-kilpailuissa.

Heidän keskuudestaan oli myös valittu zorro, mikä lisäsi jännitystä entisestään. Viikonlopun aikana  myös suunnistettiin, harjoitteltiin A-pukin- ja solmujen tekoa, piirrettiin, pelattiin lautapelejä, opeteltiin uusia korttipelejä, etsittiin suklaamunia ja selviydyttiin seikkailuradasta!

Sunnuntaina ohjelmaan kuului siivousta, ahkerimmin siivonnut joukkue sai pisteitä. Lähtöruokana oli pizzaa ja lettuja! Lasten toiveesta he saivat hyppiä parvelta alas tyyny- ja patjakasaan. Se oli tosi Puolukoiden mielestä hauskaa ja kaikki keksivät hullun hauskoja huutoja hyppiessään. Lopuksi zorro ja kilpailun voittaja julkistettiin. Paprikat voittivat ja saivat kilon karkkia palkinnoksi!

Retki oli oikein onnistunut ja seikkailutäytteinen.

Oli SuperKivaa!

Perjantaina VaVan perinteinen talviretki käynnistyi Leppävaaran kirkon parkkipaikalta, josta bussit veivät innokkaat retkeläiset Kiljavan leirikeskusta kohti. Talviretki Superkivalla oli lähes100 osallistujaa sudenpentuikäisistä johtajiin.

Perille saavuttuaan retkeläiset majoittuivat ja saivat vatsansa täyteen maukkaasta salaatista. Sudenpentujen käydessä nukkumaan, vanhemmat leiriläiset lähtivät vielä pelaamaan jo tutuksi tullutta bräidistä, jossa ideana on lipunryöstön tyyliin löytää maalatut munat vastustajan puolelta jäämättä kiinni.

Lauantaina ohjelmassa oli heti aamusta tietenkin lipunnosto, jonka pidimme yhdessä Kiljavalla myös majoittuvan Kelotytöt-lippukunnan kanssa. Päivän aikana ehdittiin kierrellä vartioittain rastirataa pihalla, leikkiä monet leikit sekä saunoa ja käydä pesulla. Koko Superkivan talviretken kohokohta taisi kuitenkin olla paljon odotettu disco, jossa kaikki saivat kokeilla aiemmin oppimiaan tanssiliikkeitä. Tarjolla oli monia herkkuja ja kaikilla tuntui olevan hyvin hauskaa. Lopulta kuitenkin lapsetkin pääsivät nukkumaan iltasatujen siivittäminä.

Sunnuntaiaamuna lipunnoston jälkeen jouduttiin kohtaamaan se ikävin osuus eli pakkaaminen, siivoaminen ja lähtö. Kaikesta suoriuduttiin kunnialla ja väsyneet leiriläiset pääsivät bussikuljetuksella takaisin kotiin.

Ensivuoden talvileiriin on vielä aikaa, mutta sitä ennen on onneksi luvassa paljon muita ikimuistoisia leirejä ja retkiä!

Kuvat: Tuuli Paananen
Teksti: Liina Huttunen